28. lokakuuta 2016

Keittiöremontti, osa 2

Vajaan parin viikon aikana on tapahtunut paljon! Puolet keittiöstä lähti uuteen kotiin viime sunnuntaina. Loppuosa haetaan ensi viikolla. Saarekkeen purku antoi jo hyvää osviittaa siitä, miten paljon keittiö avartuukaan kun sekä tilaa että valoa tulee lisää! Valitettavasti pohjatöitä on paljon ennen kuin päästään siihen pisteeseen. Myös ruoanlaitoin haastavuus ja työskentelytilan niukkuus ärsyttävät jo nyt, saati ensi viikolla.


Keittiössä ollut laminaatti ja ruokailutilan lähes irtonainen (ja alkuperäinen) mosaiikkiparketti saivat lähtöpassit alkuviikon aikana. Parketti olisi ollut toisaalta kiva pitää, mutta kunnostus olisi vaatinut suurimman osan uudelleenliimausta, niin helposti puulaatat lähtivät sorkkaraudan avulla. Mosaiikki on myös antanut sen verran anteeksi, että lattia vaati aika paljon tasoittamista. Nyt sekin homma on kuitenkin tehty, ja kuvassa näkyvä harmaa velli (riittävä termi itselleni) kuivunut.


Seuraavaksi olisi vuorossa seinien operointi, välitilan vanhat laatat pitää irrottaa ja pohja laittaa kuntoon, jotta - toivottavasti pian saapuvat - uudet laatat saadaan asettumaan kauniisti paikoilleen! Lisäksi koittaa jäljellä olevien vanhojen kappien tyhjentäminen ja kaiken tavaran sijoittaminen sinne johonkin hetkellisesti. Vielä en ole tuota maagista paikkaa löytänyt asunnostamme.

Kaiken sotkun ja sekasorron keskellä iloa antaa jo tämä yksi lähes valmis seinä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti