30. elokuuta 2013

Kohta mennään!

Niin se vaan aika kuluu, ja huomenna on odotettu (ja pelätty) Helsinki Midnight Run. Stressi!

Juoksin alkukesästä Ideaparkissa 10km, ja selvisin siitä kunnialla, joten sen suhteen en jännitä. Aikaraja on 90min, se riittää kyllä vaikka joutuisi jostain syystä kävelemään pitemmänkin pätkän. Mutta kesän treenaus on mennyt, noh, kesä on mennyt. Kesäkuusta meni aikaa reissussa. Heinäkuussa en juossut metriäkään, ihan puhtaasti laiskuuden vuoksi. Ja helteiden. Elokuussa raaka totuus iski sitten päin naamaa, pakko tehdä jotain. Loistokas loppukirini tyssäsi viime viikonloppuun. Nuha, pieni kuumeenpoikanen ja kurkkukipu pakottivat totaaliseen lepoon. Tällä viikolla ainoa liikuntasuoritukseni on ollut kaupassakäynti eilen, ja olo on edelleen vähän tukkoinen. Harmittaa, ottaa päähän, ärsyttää. Onneksi juoksupaita on pirtsakka neonvihreä! (Pieni pessimisti sisälläni manaa potentiaalista migreenivaaraa värin vuoksi, mutta nyt ei sellaista voi miettiä. Lähtömme on klo 21.39, silloin on jo pimeää, hah!)




Toivon huomiselle hyvää keliä, viime vuonna satoi kaatamalla, kun Kymmenen Uutiset näytti kevennyksenä pätkän Senaatintorin lähtöalueelta. Pakkaan mukaan nenäliinoja ja pidän mielessä armollisuuden itseäni kohtaan. Halusin parantaa aikaa alkukesän tuloksesta, mutta nyt tavoitteena on päästä maaliin. Aikaa voin parantaa ensi kerrallakin. Ehkä nyt ehdin fiilistellä sitä, miten kivaa on päästä Helsinkiin juoksemaan, ja millaista ohjelmaa reitin varrella on.


(Kuva: Helsinki Midnight Run)

Nefikin tarkisti juoksuvarusteet, paita sai hyväksynnän. Rannekkeen ja ajanottosirun ehdin pelastaa, ennen kuin niitä alettiin tutkia tarkemmin. Kohta mennään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti